by Malte Enlund
Share
by Malte Enlund
Share
Ensimmäinen Middle of Nowhere Backyard Ultra, Monbu, juostiin 4.8.2023 Vargbergetin vapaa-ajan keskuksessa Närpiössä. Ilmoittautuneita juoksijoita oli 25, joista 23 tuli lähtökarsinalle. Runsas enemmistö kaikista osallistujista juoksi elämänsä ensimmäisen Backyard Ultran. Olemme Monbun järjestäjäryhmän osalta varsinaisen iloisia, että saimme olla osaa monen ihmisen ensimmäisestä BU-kokemuksesta!
Vaikka kovat sateet päivällä edelsi kilpailun alkua, ja joitakin kohtia radalla, varsinkin latupolulla, oli todella märät (ensi vuodelle hoidetaan näihin kohtiin lankkusillat), muuttuivat kelit ensimmäisen kierroksen lähtöön klo 20:een, ja pääsimme nauttimaan elokuisessa illassa mitä mainiointa juoksukeliä, sopivasti viileässä poutasäässä. Monet tsemppasivat hienosti yöhön, pikkutunteihin, ja jopa lauantain aamuun asti.
Sataan kilometriin (15 kierroksia) ylsi kolme juoksijaa, jonka jälkeen kaksi viimeistä radalla olevaa taisteli hienosti viidet kierrokset kahdestaan, kunnes ensimmäisen Monbun voitto ratkesi kierroksella 21. Voittajaksi, ja Nummela Backyard Ultran pronssilipun saajaksi, juoksi Sebastian Latvala, Jens Österåkerin avustuksella (20 kierrosta). Monbu2023 täydelliset tulokset voit katsoa täältä: http://213.186.230.36:8082/Tulokset_230804.HTM NuBu 2023:ssä kävi sitten sekä Sebastian että Jens, ja tekivät upeat suoritukset, kun molemmat ylsivät 25:een kierrokseen! Monbu onnittelee!

Monbu2023 ”avustaja” Jens Österåker onnittelee Sebastian Latvala voitostaan.

Nummela BU kilpailunjohtaja (ja Monbu2023 ajanottaja) Juha Seppälä palkitsee ensimmäisen Monbun voittaja Sebastian Latvala NuBU:n pronssilipulla.
STAY IN THE LOOP
Subscribe to our free newsletter.
Jaamme tänäkin vuonna yksittäiskilpailussa kaksi erikoispalkintoa: parhaalle naiselle, sekä parhaalle U-18-nuorisolle. Tarkoitus on, että nämä palkinnot jaetaan kahdelle eri juoksijalle seuraavin tavoin: Paras Nainen: Tämä palkinto on lahjakortti yhden Suomen suurimmalle urheilutarvikkeiden myyvälle kaupalle (tietäjät tietää). Palkinnon voittaa Monbu26:ssa eniten kierroksia tehnyt naisjuoksija. Jos useampi nainen jakaa parhaan kierrostuloksen, Paras Nainen-palkinto voittaa nopeimman keskimääräisen kierrosajan […]
Joukkuetapahtumamme jatkuu – uudistetulla nimellä Monbu Team Vibe. Tämä on jo neljäs vuosi, kun tarjoamme joukkuekisan lisämausteena yksilölliseen juoksuun. Säännöt ovat entisestään tuttuja: kolme juoksijaa per joukkue ja joukkuejäsenien yhteenlasketut kierrosmäärät muodostavat joukkueen tulosta. Myös tie-break-säännöt, tapauksissa missä joukkueet päättyvät tasapisteisiin, ovat samat: Joukkue, jolla on pienin ero kierrosmäärissä eniten ja vähiten tehneiden kierrosten jäsenensä […]
Oletko susiluoman kortinpakan Ässä? Joko olet tehnyt vähintään 30 kierrosta Backyard Ultrassa, tai edennyt pidemmälle kun 180 km 24-tunnin juoksussa? Onnittelut, olet oikeutettu meidän Ace In The Wolf Pack-kampanjan alennukseen! Annamme yllä olevien kriteerien täyttäville juoksijoille 50% alennuksen osallistumishinnastamme. Mutta vaan neljälle, koska korttipakassa on neljä Ässää. Joten ole nopea ja hyödynnä tämä tarjous ennen, […]
Middle of Nowhere Backyard Ultra on mukana Project Livin järjestämässä liikunta- ja hyväntekeväisyyskampanjassa ”Samla kilometrar”, jonka tarkoitus on kerää varoja pitkäaikaisesti sairastaville lapsille. Lue lisää kampanjasta tästä: https://www.projectliv.fi/fi_FI/keraa-kilometreja/ Vaikka olemme tapahtumana yksi Suomen pienimpiä ultrajuoksuja, uskomme että voimme yhteisillä teoilla tehdä positiivista vaikutusta myös yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa, kuten koemme tämän kampanjan olevan. Siksi toivomme, […]

